Yhdessä koimme pienen hetken elämää

Olipa kerran pieni tyttö. Kerran tyttö sattumalta tutustui ihanaiin ihmisiin ja heidän suureen rakkauteensa ja oikeastaan elämäntapaan, lehmiin. Tyttö halusi tavata heidät uudestaankin. mutta koska matka heidän luokseen oli kovin pitkä, näin tapahtui vain harvoin. Kuitenki joka kesä, perheen saapuessa mökille, tyttö meni tapaamaan ystäviään. Ja eräänä kesänä kun yksi lehmistä oli saamassa vasikkaa, hän päätti olla palaamatta yöksi mökille. Tuon yön jälkeen mikään ei estänyt häntä. Monet kesät ja muut lomat tyttö vietti noiden ihanien ihmisten ja mahtavien eläinten seurassa.  Hän oppi mitä on rakastaa eäimiä koko sydämestään, läpi elämän. Hän oppi olemaan vahva, henkisesti ja fyysisesti. Hän oppi millainen on itse. Tuo paikka opetti vuosien mittaan häntä elämään oikein ja omalla tavallaan. Ihmiset opettivat hänelle rakkautta. Ja eläimet, kaiken tarpeellisen hänestä itsestään. Hän sai tuntea maaseudun rauhan, mutta kuitenkin myös kiireisen ja omalla tavallaan hektisen elämäntyylin. 

  Kuitenkin eniten häneen kosketti lehmien olemus. Ne olivat kuin koiria. Yhtä seurallisia ja luonteenpiirteiltään erilaisia. Tyttö sai lehmien joukosta monta ystävää. Ja hän tiesi, että ne tuntevat hänet. Kuitenkaan koirien kanssa ei tarvitse varoa sarvia. Tyttö oppi myös tervettä pelkoa, kohtaamaan sen. Tyttö koki vuosien aikana ilot ja surut. Kokemuksia, joita ei voi ikinä unohtaa, kokemuksia, jotka muovasivat tytöstä oman itsensä. Nyt, kun tilalla ei enään lehmiä ole, tytön sydämessä on tyhjä aukko. Ei kuitenkaan ihmisten jättämä, he ovat edelleen siellä, heihin hän jatkaa yhteydenpitoaan. Paikka noille isoille, suloisille, rakastettaville eläimille. Niitä hän kaipaa. Eteenpäin hän elää elämäänsä toivoen, että vielä joku päivä hänen tielleen sattuu uusi lauma sydämensulattavia karvaturpia. 

Ja se tyttö olen minä.

Sääli, ettei kaikilla oo mahdollisuutta samanlaiseen elämänvaiheeseen. Mä en voi edes kuvitella mun elämää niin, etten olis ollenkaan koskaan ikinä sattunut tapaamaan niin mahtavia ihmisiä - ja eläimiä. Jos jossain niin maalla oon oppinu olemaan oma itseni. Sillon kun elämä tökkii, avaan ison keltasen kansion, joka on täynnä valokuvia. Lehmiä, lehmiä ja lisää lehmiä. En puhu tästä turhan usein ääneen. Mutta nyt kun ikävä on kasvanu isommaks ku ikinä, oli hyvä saada sanoa jotain. 

  

Tässä on mun suurin rakkaus.

Tän vuodatuksen jälkeen sauna tekee hyvää.