Tykkääks mansikoista?

Tuntuupas pää tyhjältä. 

Muttasiisjoo.

Kesän viimonen ripari takana. Olipas aika viikko. Kun oltiin maanantaina lähdössä, ilmeni että yksi kolmesta vetäjästä on sairastumut. No, vajaamiehityksellä liikenteeseen. Ensimmäinen päivä meni siinä asioiden järjestämisessä sitten ja iltaan mennessä saatiinkin väliaikaismiehitystä paikalle. Kun kaikki oli jo onnellisesti sängyssä, pärähtikin palohälytys päälle. Siinä sitten vierähti tunti pihalla odotellessa. 

Tämän ansiosta loppuviikko meni aika väsyneissä merkeissä. Ei välttämättä ollut helpoin ja mukavin rippileiri, mutta omanlaisensa, ja paljon hyviä muistoja jäi :)

Eilinen meni lähinnä laukun purkamiseen ja siirtymiseen kotoa oman kullan kainaloon <3 

Tänään käväistiin Tikkurilassa asioilla. Huomenna lähden porukoitten mukaan pikavisiitille itäiseen Suomeen. Mökki kutsuu :) Sieltä kotioudun tosin jo torstaina, mutta pakko päästä käymään kuitenkin :) 

En ymmärrä et mihin tää kesä on oikein menny..
Viikon päästä on jo koulu alkanu, että mikäpä siinä.

Eipä nyt sen enempää. Loppuviikosta kuvia mökiltä :)

Mutta suurin niistä on rakkaus.

Maanantaina alkaa leiri.

Maanantaina alkaa leiri.

Maanantaina alkaa leiri.

Maanantaina alkaa leiri.

 Joojoo, kyllä mä sen sisäistän vielä. Hassua kun nää tän kesän leirit on vähän jotenki tullu nurkan takaa. Vaikka oonki koko kesän tiennyt tästä leiristä. Isoisostelu on oikein mukavaa. Vaikka se tuokin vähän enemmän vastuuta, niin siinä on silti oma hienoutensa. saa olla isonen isosille. Ja huolehtia siitä, että isosilla on kaikki hyvin. Ja kun siinä onnistuu, niin myös leiriläisillä on yleensä mukava viikko.

  Mutta ripari tietää komentelua, aikasia aamuja, kiireisiä päiviä, paljon ruokaa, naurua, ynnä muita leirielämälle normaaleja piirteitä. Jokainen porukka on omanlaisensa, ja niin myös leiri. Toivon että tästä on tulossa hyvä viikko hyvällä porukalla, mahtavat isoset mulla ainakin on!

Leirillä jää onneks aikaa myös miettiä omaa elämää ja omaa uskoaan. Sitä, millanen meidän Jumala on ja mitä se merkitsee mun elämässä. Mulle leirit on usein myös kasvun paikkoja, hetkiä, jollon ymmärtää aina jotain uutta elämästään. 

Huh, kun on lämmin. Kävin tänään tuhlaamassa loput rahat vaatteisiin, jotta olis leirillä päällepantavaa. 

Nyt pieni alkava päänsärky kertoo siitä, et on paras lopettaa tähän.

Yhdessä koimme pienen hetken elämää

Olipa kerran pieni tyttö. Kerran tyttö sattumalta tutustui ihanaiin ihmisiin ja heidän suureen rakkauteensa ja oikeastaan elämäntapaan, lehmiin. Tyttö halusi tavata heidät uudestaankin. mutta koska matka heidän luokseen oli kovin pitkä, näin tapahtui vain harvoin. Kuitenki joka kesä, perheen saapuessa mökille, tyttö meni tapaamaan ystäviään. Ja eräänä kesänä kun yksi lehmistä oli saamassa vasikkaa, hän päätti olla palaamatta yöksi mökille. Tuon yön jälkeen mikään ei estänyt häntä. Monet kesät ja muut lomat tyttö vietti noiden ihanien ihmisten ja mahtavien eläinten seurassa.  Hän oppi mitä on rakastaa eäimiä koko sydämestään, läpi elämän. Hän oppi olemaan vahva, henkisesti ja fyysisesti. Hän oppi millainen on itse. Tuo paikka opetti vuosien mittaan häntä elämään oikein ja omalla tavallaan. Ihmiset opettivat hänelle rakkautta. Ja eläimet, kaiken tarpeellisen hänestä itsestään. Hän sai tuntea maaseudun rauhan, mutta kuitenkin myös kiireisen ja omalla tavallaan hektisen elämäntyylin. 

  Kuitenkin eniten häneen kosketti lehmien olemus. Ne olivat kuin koiria. Yhtä seurallisia ja luonteenpiirteiltään erilaisia. Tyttö sai lehmien joukosta monta ystävää. Ja hän tiesi, että ne tuntevat hänet. Kuitenkaan koirien kanssa ei tarvitse varoa sarvia. Tyttö oppi myös tervettä pelkoa, kohtaamaan sen. Tyttö koki vuosien aikana ilot ja surut. Kokemuksia, joita ei voi ikinä unohtaa, kokemuksia, jotka muovasivat tytöstä oman itsensä. Nyt, kun tilalla ei enään lehmiä ole, tytön sydämessä on tyhjä aukko. Ei kuitenkaan ihmisten jättämä, he ovat edelleen siellä, heihin hän jatkaa yhteydenpitoaan. Paikka noille isoille, suloisille, rakastettaville eläimille. Niitä hän kaipaa. Eteenpäin hän elää elämäänsä toivoen, että vielä joku päivä hänen tielleen sattuu uusi lauma sydämensulattavia karvaturpia. 

Ja se tyttö olen minä.

Sääli, ettei kaikilla oo mahdollisuutta samanlaiseen elämänvaiheeseen. Mä en voi edes kuvitella mun elämää niin, etten olis ollenkaan koskaan ikinä sattunut tapaamaan niin mahtavia ihmisiä - ja eläimiä. Jos jossain niin maalla oon oppinu olemaan oma itseni. Sillon kun elämä tökkii, avaan ison keltasen kansion, joka on täynnä valokuvia. Lehmiä, lehmiä ja lisää lehmiä. En puhu tästä turhan usein ääneen. Mutta nyt kun ikävä on kasvanu isommaks ku ikinä, oli hyvä saada sanoa jotain. 

  

Tässä on mun suurin rakkaus.

Tän vuodatuksen jälkeen sauna tekee hyvää.

Something new... and something about dogs.

Oon tässä jo pidempää pohtinu sitä, että blogin ulkoasulle pitäis tehdä jotain. Tuo aikaisempi oli alunperimn vain väliaikaisratkaisu, joka sitten unohtui muuttaa nätimmäksi. Kokeilen nyt tällaista vaihtoehtoa ja muokkailen, jos siltä tuntuu.

Huh, kun tää kesäloma loppuu kamalan pian. Ja mulla kun on vielä yks ripari edessäpäin. Mullahan on siis lyhyen matikan yo-kirjotukset syksyllä. Arvatkaa vaan oonko lukenu niin paljon kun oli tarkotus? En tosiaan. Pitäis ehkä ottaa itteään niskasta kiinni ennen kun aika oikeesti loppuu.

Haluaisin laittaa kuvia, mutta mulla ei ainakaan omia tähän hätään ole, katsotaan jos löydän jotain, mistä saisin kirjottamisen aihetta.

We Heart It

Selailin kuvia, ja tällänen tuli vastaan. Joo, mulla on koirakuume. Meillä on kotona kaks kissaa, koiraa ei sinne ikinä oteta. Odottelen tässä että pääsen muuttamaan pois ja saan säästettyä rahaa koiraan. Mä en oo niitä ihmisiä, jotka haluu koiran, koska se on sulonen. Haluan koiran koska oon älyttömän eläinrakas ihminen ja älyttömän laiska lähtemään lenkille. Kun nää yhdistää koiraan nii musta vois tulla ihan himolenkkeilijä. Oon nimittäin aina rakastanu koirien lenkittämistä..
  Seuraava ongelma on sitten se, että rotukoirat maksaa. Ei sekarotusissa oo mitään vikaa, mutta kun mulla on kaks rotua, joihin oon ihan rakastunu:

Ensimmäinen on Göötaanmaan pystykorva. Poikaystävän perheellä on ihan älyttömän ihana ja sulonen gööttivanhus. Siitä mun rakkaus rotuun on lähteny liikkeelle. 

Toinen on dalmatialaiset, mun tädillä oli sellanen aikoinaan, ja se oli mun suuri rakkaus, hyvä ystävä ja leikkikaveri pienenä. Luonteeltaan sylikoira, mut kooltaan ei ihan :D 

Mut ehkä mulla on vielä joskus aikaa ja rahaa hankkia koira.
Tää postaus on nyt kyllä aika turhake :D Taidan lopettaa tähän.

Pieniä sanoja kaukaa jostain

Juhannuksen jälkeen on tapahtunu paljon, oon ajatellu paljon. Mulla on ollu suuri tarve kirjottaa paljon, mutten oo saanu aikaseks. Nyt mulla viimein on kone tässä, eikä mitään syytä olla kirjottamatta. 

Mikä estää ihmistä olemasta avoin ja rohkea? Monesti pienenä kun ahdistin jotain koulussa pidettävää esitelmää tai muuta sosiaalista tilannetta, iskä kysy multa, että mikä on pahinta mitä vois tapahtua. Siinä vaiheessa mä aina jäädyin ja katoin iskää ihan hölmistyneenä. Ikinä en osannu siiheen kysymykseen vastata ja asia oli käsitelty. Nyt vanhempana ymmärrän tän jo paremmin. Ja kun iskä nykyään ohjaa teatteria ja jonkun näyttelijöistä on vaikee uskaltaa, niin kuulen saman kysymyksen. "Mikä on pahinta mitä sulle voi siellä lavalla tapahtua? Se, että sä kuolisit. Ja niin tuskin käy." Se pistää mut hymyilemään. Oon nyt muutaman viikon lukenu erään ihmisen blogia. Se on rohkeinta ja aidointa tekstiä, jota oon ikinä yhdessäkään blogissa lukenu. Eikä tää nyt oo ollu mitään koko elämästä avautumista, ei tosiaan. Vaan ihminen, joka on kertonu mielipiteitään ja ajatuksiaan, palan omatsta elämästään ja myös uskostaan. Se on musta hienoa. Ja se on rohkassu mua eteenpäin mun omassa elämässä. Ehkä mullakin on joskus vielä rohkeutta puhua tollasia asioita julkisemmin. 

  Kuitenkin tää pohdinta rohkaisi mua, autto ymmärtämään, että mun menneisyydessä on asioita, jotka ei ollukkaan valmiita taaksejätettäväks vielä. Olin riparilla isoisosena ja mulla oli rohkeutta keskustella yhden ihanan ihmisen kanssa, joka sai mut ymmärtämään. Tajusin, etten voi yrittää jättää taakse asiaa, joka on keskeneräinen. Asioiden loppuun vieminen vaatiikin sitten rohkeutta. Sitä keräillessä... 

  Mulle on myös selvinnyt se, että ihmisten on vaikea muuttua mihinkään. Tässä taannoin mietin, että kyllä ihmiset kypsyy ja niiden ajatusmaailma kehittyy, asioista voi puhua, menneille voi nauraa yhdessä. Vaikka joskus on vaikeaa, unohtaminen on mahdollista ja elämä jatkuu. Mutta ei. Ei se mennytkään niin.  

  Mutta oon lähiaikoina huomannut, että mulla on muutama ihana uusi ystävä, molemmista olen ehkä maininnut tässä tekstissäkin. On ihanaa tajuta, että kun tuntuu pahalta, on muutaman viestin päässä ihmisiä, joista on apua. 

Huhhuh, oon sanonu aika paljon nyt jo. Tuskin kukaan tätä tahtoo lukea, aika sekavaa tekstiä kyllä. Mutta luulen, että tän jälkeen saatan tätä syvällisempää tekstiä viljelläkin jonkun verran. Oon ollu aika hiljaa tän blogin kanssa, mutta koitan saada siihen eloa taas kerran. 

Ehkä mä tänään hiljenen tähän. Vähän tylsäähän tää ehkä on lukea, mutta olkoot :DD

Tätä paikkaa en mielestäin heitä, sen sylistä voimani saan

Juhannus ei oo kyllä juhannus, jos ei mökille pääse.Sen lisäks oon laittanu tänne ihan liian vähän kuvia, joten kerron mun juhannuksesta kuvilla :)

Juhannusreissu alkoi sillä, että torstaina noin kello 21.30, startattiin auto kohti itäistä Suomea. Matka kesti ruokataukoineen lähemmäs puolta kahta. Auringonlaskusta on mukava nauttia autossa istuen :)

Mökille tultua alkoi hyörinä johon kuului kissojen yösijan  laittoa ja mökin lämmitystä. Rakastan lämmintä takkatulta ja sen tuoksua <3

Siinä hääräillessä kului aikakin sukkelaan ja pian jo juhannusaattoaamun ensimmäiset auringonsäteet kipusivat taivaalle.

Enkä malttanut jättää tilaisuutta käyttämättä ja kipaisin rantaan napsimaan aamuisia sumukuvia.

<3

Sietä se aurinko kurkkaa...

Matkalla lämpimän peiton alle tuli nappaistua vielä yksi kuva mökistä (: Nukkumaan mennessä kello lähenteli neljää. Tieto siitä, että herätys on viiden tunnin kuluttua lähinnä huvitti. 

Aamu alkoi kauppareissulla. Sieltä palailtua vasta syötiin aamupala ja laitettii kissat ulos. Päivä oli mitä kaunein  ja  sekä kissat että ihmiset nauttivat auringosta. 

Meidän oma Elvis <3

Mökkilook :DD Tässä vaiheessa oli jo nurmikkoa ajettu niin paljon ja vauhdilla että oli rakkula kädessä .D

Ja sen lisäksi jouduin viel soutamaan <3

Meidän kaunis vanhaherra :)

Pari pakollista luontokuvaa...

Rakastan mökin pihaa paljon :) Olin tulossa rannalta ja tää tunnelma lumos mut. Ehkä siinä oli sitä juhannusaaton taikaa, oma kulta vaan puuttui maisemista.

Varjoteatteria kameran edessä 

Juhannusaaton tulet grillissä, omhan kaikilla makkarat valmiina?

Oltiin lähdössä naapurien kokkoa katselemaan. Ah, järvi oli ihan peilityyni <3 

Järvellä tuli hieman kylmä, joten siirryttiin juhannusaaton viettoon sisälle mökkiin lämpimän takkatulen ja kynttilöiden loisteeseen. 

Juhannuspäivä jäi kuvaamatta, koska minä tyhmä unohdin kameran kun lähdettii ajelulle. Ilta ja seuraava aamu menikin siivoillessa ja pakkaillessa, uututtaan kiiltävän mökkiradion soidessa.

Lähtöaamuna yllättäen satoi. Sopi tunnelmaan kaatosade ja pakkaaminen ovat kieltämättä hieman hankala yhdistelmä, mutta siitä selvittiin. Kotimatka kului hyvän musiikin..

...ja lattekahvin merkeissä. 

Siinä monta kuvaa juhannuksesta. Sanoja vähän vähemmän kuin yleensä :)

Behind the camera

Hei, loma tuntuu jo lomalta. 

Kirjottaminenkin tuntuu lomalta. Ei siis pahemmin mitään fiksua. Oon ollu tosi laiska jo pitkään mun kameran kanssa, mutta vosin pyrkiä ryhdistäytymään. Kuvittelen että on hyvä tekosyy, että järkkäri on liian iso kannettavaks koko ajan mukana. Ei se oikeesti oo, jos vaan vähän näkee vaivaa.. 

Oikeesti tahtoisin myös mun koneen, jotta saisin niitä kuvia sitten tänne.

Ehkä voisin nyt käytellä tätä murusen konetta ainakin kesän ajan.. 

Selailen tässä samalla valokuvablogeja ja ammennan kauheesti inspiraatiota. Kun vaan olis kunnon kone itellä .. Kamera on ja aikaakin oikeesti olis (vaikka yleensä väitän muuta). 

Lupaan ja vannon, että juhannuksena kuvaa mökillä paljon ja sitten jaksan laittaa kuvat myös koneelle. 

Rakastan sitä tunnetta, kun saa hyviä kuvia koneelle ja ne oikeesti näyttää edelleen hyvältä. 

On mulla teille ehkä muutama kännykkälaatunen kesäkuva ;)

 

Perjantain vietin äitin kanssa laatuaikaa Helsingissä,
 hanhet bongasin Suomenlinnan kirkon pihalta.

Näin kuuluu loma viettää <3 Maanataina kulutin aikaa parhaani mukaan  rakasta  odotellessa. Muun muassa nautin auringosta Pepin kanssa <3

Tänään on jo toine ilta oman kullan kainalossa ja Elvis burgerista kuskatun iltapalan jälkeen  taivas näytti tältä <3
Aaah, oikeesti kesä :)

Tosiaan kännykällä kuvattuja otoksia, joten laatu on mitä on.
Kai sitä vois olla aika käydä nukkumaan... 

Myöhemmin lisääää. 

Kun taivas laulaa, meidän sieluissamme soi

Tänään on eka oikea lomapäivä. Puoltoista viikkoa yllättävänkin tiivistä työntekoa takana. Sää on onneks mitä parhain. Tänään tuli heitettyä talviturkki ja syötyä jätskiä, aika perus kesäpäivä siis (:
Kirjoittelu on vähän jäänyt, lupan parantaa tapani nyt kun olen lomalla :D
Jos nyt tähän sanoisin jotain syvällisempää..

On tullut tätä kesälomaa mietittyä useammankin kerran. Hain kyllä kesätöitä, rahalle olisi tarve. Hakemuksia lähti parisenkymmentä, yksikään ei tuottanut tulosta. Kun nyt sitten ei ole töitä, kai sitä pitäisi vaan lomailla. Käyttää kesä lepoon ja rentoutumiseen, ehkä myös matikan kirjoituksiin lukemiseen. Kuitenkin kun miettii... Tämän vuoden puolella on edessä muutto, tavaroita voisin siis käydä läpi ja pakkailla. Eri puolella Suomea asuu ihmisiä, joita haluaisin nähdä. Ja ehkä niitä töitäkin vielä jostain voisi saada... Mutta mitä oikein haluan kesältä? Haluanko olla koko ajan menossa, ja tuntea itseni kiireiseksi vai olenko mieluummin oikeasti lomalla? En koko aikaa tavoitettavissa ja valmis lähtemään spontaanisti reissuun, jos mahdollisuus tarjoutuu.. Molemmissa vaihtoehdoissa on puolensa. Kuitenkin omasta mielestäni rennompi vaihtoehto olisi mieleisempi. Kuitenkin tiedän, että moni haluaisi minut nähdä ja että muitakin hommia olisi tehtävä. Päätös on vaikea, mutta ehkä kesä tästä minunlaisekseni vielä muotoutuu...

Keväältä jokunen kuva teille

Ihana rakas kummityttöni <3

Valotusajalla tuli leikittyä :)

Se on kesä, kun omenapuut kukkii <3



Puhalla ja toivo... 



Kesän alulta ei kuvia vielä ole, siinäkin asiassa saisin kunnostautua ;)
Lupaan, että kuulette musta useammin nyt taas :)

Otsikon biisi Juha Tapio - Väsyneet maan


Hups.

Hyi minua, olenpas pahapaha.
Kirjoittaminen on nyt jäänyt totaalisesti varjoon. Koulu ja sairastelua ovat vieneet liikaa aikaa.
Lupaan pyhästi, että loman alettua kuulette enemmän ajatuksia. Nyt jälleen on muuta tehtävää.

Lazy weekend

Ohhoh siitä on liian monta päivää kun kirjotin tänne viimeks.
On mulla melkein hyviä syitäkin siihen. Okei alkuun olin vaan laiska ja lomailin helatorstain opman kullan kainalossa. Oli sellanen fiilis, etää flunssa helpottaa ja elämä hymyilee.
Perjantaiaamuna heräsin sitten hillittömään kurkkukipuun.
Miäpäs siinä, ekalle tunnille kouluun ja sieltä lääkäriin. Nieluviljelyn tulokset saa maanantaina.
No, oli kuitenki sellanen olo, että vähän vaan kurkku kipuilee ja voin ihan hyvin pitäytyä suunnitelmassa ja viettää Miisan ja Kristan kanssa mukavan tyttöjen illan. Tyttöjen kanssa olikin kivaa.
Rakastani odotellessa olo sitten huononi ja kuumeen päätin mitata.
Mittari näytti 38.7 astetta.
Että vaihteeks ollaan kipeenä. Kurkkukipu vähentää ruokahaluja, mutta buranan voimalla on tää päivä muuten menny. Ja oman rakkaan kanssa. Oon niin kiitollinen siitä että mulla on tollanen ihminen, joka jaksaa hoitaa mua kun oon kipeenä <3

Täytyy myöntää, ettei tän syvällisempää nyt kyllä irtoo. Maanantaita ja niitä tuloksia odotellessa...

Happy ending?

Loppuja on monenlaisia. On onnellisia loppuja, surullisia loppuja, loppuja siltä väliltä. On loppuja, joiden ei toivoisi tulevan ja loppuja, joita odottaa kuin kuuta nousevaa. On lopullisia loppuja ja vähemmän lopullisia loppuja. Sitten on niitä loppuja jotka ovat uuden alkuja.

Tämä blogi on tavallaan saanut alkunsa lopusta. Lukion viimeinen äidinkielen pakollinen kurssi, päättötyö. Monta asiaa on loppumassa pakollisten äidinkielen kurssien lisäksi. Lapsuus on pikkuhiljaa omalta kohdaltani loppu, lukuvuosi lähestyy loppuaan, siispä myös lukion toka luokka lähestyy loppuaan. Äidinkielen päättötyö lähestyy loppuaan. Tänään on viimeinen päivä, kun kirjoitan blogiani koulua varten. Mietin tässä loppumista ja tätä blogia. Tulen lopulta siihen tulokseen, etten osaa luokitella tätä lopuksi tai uuden aluksi. Haluan jatkaa samalla tavalla. Toivon, ettei motivaationi katoa jäljettömiin, mutten jaksa uskoa että niin käy.. Aiheita syvällisyyksiin pyörii päässäni kasapäin. Tämä loppu ei siis ole loppu ollenkaan. Tai siis onhan se äidinkielen päättötyön loppu. Muttei minkään muun loppu. Ei tämän blogin, ei syvällisyyksien, ei hassujen kuvian, ei minun motivaationi.
Ehkä voisin luokitella tämän onnelliseksi lopuksi päättötyölle ja uudeksi aluksi motivaatiolle kirjoittaa blogia tarpeeksi usein (:

Tämän kuvan kautta eksyin mielenkiintoiselle sivulle, suosittelen kurkkaamaan.

Enpäs nyt tiedä oliko tämän aamun syvällisyys ihan niin fiksu kuin olisin toivonu. Mut ehkei  tähän aikaan aamusta voi täydellisyyttä odottaakaan. Kello on toki jo yhdeksän, mutta silti. Tämän aamun fiiliksiä kuvaa yksi sana: pirteänväsyneenstressaantuneenaurinkoinen. Siis melkein yksi sana. Kolmen oppitunnin koulupäivä, viimeisellä tunnilla suunnistusta maantiedon kurssin kanssa. Sounds good. Reilun puolen tunnin päästä on päättötyön palautus. Niin, miten ikinä blogia nyt sitten voikaan palauttaa opettajalle... Nyt ei oikein ajatus juokse, eikä kyllä lennäkkään. Eipä tuo taida edes kävellä, jos vaikka ryömis?
Ehkä jätän ajatukseni nyt rauhaan. Tavotteena olis kirjottaa teille jotain värikkäämpää ja ilosempaa illalla, kunhan saan ajatukset potkittua liikkelle.

Flunssainen koulupäiväpostaus

Tunnepas itseni pahaksi ihmiseksi, kun mulla ei taaskaan ole teille kuvia. No, anyways.
Viikonloppu oli jälleen kerran aikas mukava. Perjantait on kivoja, perjantaina olin murun kanssa syömässä hyvää ruokaa. Lauantaina pyörähdettiin shoppailemassa äitienpäivälahjaa ja syötävää illaksi. Illalla katseltiin leffaa hyvässä seurassa. Äitienpäivänä leivoin ihanan sitruunajuustokakun Kinuskikissan ohjeella (tosin muutaman muutoksen kera).

Mun flunssa ei tahdo vaan hellittää, koulupäivät on aika raskaita sen takia.
Himoitsen täällä Kinuskikissan kakkuohjeita, ehkä kesän aikana kokeilen kaikki parhaat läpi.
Syvällisempiä ajatuksia kesästä myöhemmin.
Nyt ruotsin tunnille.

A hero's gonna save me just in time

Olenpas ollut laiska bloggaaja..

Tykkäsinpäs oikein kovasti mun viime viikonlopusta.
Perjantaina olin oikein tehokas ja koulun jälkeen siivosin huoneeni oikein nätiksi ja keväiseksi (kun se nyt vaan pysyis siistinä..) Siitä sitten pari tuntia hengailin murusen luona ja palailin kotiin nukkumaan. Lauantaiaamuna oli aikainen herätys ja suuntana Tampere. Lähdettiin iki-ihanalla seurakunnan pikkubussilla kohti kirkon nuorisopäiviä.
     Tampereella vietettiin mukavaisa päivä pienellä, hyvällä porukalla. Ohjelmassa oli hyvä näytelmä, hyvää musiikkia, hyvää ruokaa ja hyvää seuraa mahtavan tunnelman kera. Sieltä sitten yöllä oman kullan kainaloon nukkumaan.
Sunnuntain vietinkin lepäillen ja koulutöiden parissa.

Ja nyt sitten tähän viikkoon, aika on mennyt kaikenmoisissa menoissa, kuten tämän lukion hienossa musikaalissa. Käväisinpä myös seurakunnan kevätjuhlissa ja tällaisen näytelmän katsastamassa. (Oli muuten hyvä, suosittelen, jos erilainen teatteri kiinnostaa!)
Tosin muutama päivä meni ihan vain kotona flunssailuun. (Tässä ehkä syy siihen, etten oo pahemmin koneella käyny..)

Tänään kuuntelin biisin, joka on ku ihan suoraan mun elämästä <3 Kuunnelkaapas tekin :)
Tänään oon myös haaveillu polkupyörästä..

Tässä ihan ehdoton suosikki, tahdon tämän <3
(kuva täältä)

Tähän aikaa yöstä ei oikeestaan sasis kirjottaa, tulee kovin sekavia ajatuksia..

Jos nyt jotain syvällisempää kuitenkin...

Ei tahtoisi ajatus liikahtaakaan paikaltaan. Kuinka fiksua onkaan yrittää puolen yön aikaan kirjoittaa yhtään mitää järkevää? Mikä edes lopulta on syvällistä? Jos ajattelen pilviä taivaalla, koska en jaksa ajatella mitään sen monimutkaisempaa, onko se kuitenkin syvällinen ajatus..? Mieleeni tuli hupaisa ajatus kaikista pinnalisimpien ajatusten syvällisyydestä. Kun aamulla mietin tuskaisena, väsyneenä ja kiireessä niinkin pinnallista asiaa, kuin vaatteiden valinta, saako siitä irti mitään syvempää? Hetken kaapilla seisomisen jäkeen olen käynyt läpi vaatekappaleen toisensa jälkeen pohtien niiden ominaisuuksia soveltuen tulevaan päivään. Niin lyhyessä ajassa ja väsyyneessä tilassa tulenkin käyneeksi läpi liudan syvällisiä kysymyksiä tiedostamatta sitä itse. Ja lopulta kun valitsen vaatteen, tiedän tarkalleen, mikä sen ominaisuuksista saattaa aiheuttaa ongelmia päivällä ja mikä taas helpottaa oloani. Voisin melkein uskaltaa väittää, että jokaisen pinnalisemman ajatuksen alle kätkeytyy joukko tiedostamatta tehtyjä filosofia pohdintoja. 

Ajatukset liikahtivat sittenkin. Ehkä hieman liikaakin... 

Näillä fiiliksillä nukkumaan. Kauneimpia Raamatunkohtia ikinä <3
(1.Kor. 13:1-13)

Koittakaa kestää ajatuksien sekavuus :) 

Ainii, otsikon ihana biisi <3 

Feels like summer

Aika kuluu hurjaa vauhtia.
Huomisaamuna olis lähtö Tampereelle kello 7.30, siellä odottaa kirkon nuorisopäivät. Mutta lupailinpa puhua teille kukista..

Istuin joku iltapäivä yksin bussissa koulusta tullessa ja tuijottelin koko matkan ulos.
Tulin huomanneeksi, että kevät on jo kovin pitkällä. Peittivät kauniina mattoina kukat talven jäljet alleen. Oon kyllä ennenkin tykännyt kukista, mutten oo ikinä ajatellut kuinka paljon rakastan niitä.  Sitten siinä istuessani vaan yhtäkkiä tajusin, että kukat on aina kauniita, eläviä, jotenki niin mystisiä. Ja kuinka vapaina ne saakaan elää. Mikään ei rajoita niiden levittäytymistä kauniiksi matoiksi heti kun keväiset ensimmäiset auringonsäteet koskettaa maanpintaa. On niin jännää, et mikään noin kaunis on voinu vaan nousta maasta ja kasvaa pienessä hetkessä.
Ah, just tällaisia hetkiä kaipaan, ne tekee mut onnelliseksi.

Tällästä höpinää tänään :)
Toivon että tekstin kursivointi toimii. Jos ei toimi, pahoittelen ja korjaamo asian :)

Where troubles melts like lemon drops

Viimeinkin saatte kuulla jotakin mun viikonlopusta.
Alotan perjantaista, aamulla oli siis lähtö Länsiterminaaliin kello 6.11. Eikä mua oikeestaan edes väsyttäny, pikemminkin vaan olin onnellinen, että tervehdyin vatsataudista ja pääsi reissuun.

Laivassa menikin aikaa aamupalan mutusteluun, jonka jälkeen jatkettiin vielä kahvilassa :D



Tässä mun ihana aamulatte <3 En siis periaatteessa juo kahvia, mutta latte on hyvää :) (mikälie logiikka mulla tässäkin)




Yhdentoista maissa päästiin Tallinnaan ja suunnattiin vanhaan kaupunkiin. Rakastuin siihen heti! olisin voinu vaan samoilla noilla kaduilla koko päivän ja kuvata kaikkea mikä vastaan tulee <3




Tää oli ihan vallottava näky! Tollanen söpö vaaleanpunanen pikkutönö tuolla suurten rakennusten välissä. Saatiin selville, että se vissiinkin on päiväkoti. Voisin muutta tollaseen :)




Musta tuli lintukuvaaja Tallinnassa. Mun mielestä tää on hyvä kuva, tykkään noista puluista, ne päästi tosi lähelle kuvaamaan :)




Ehkä vähän noloa sanoa, mut koko perjantain paras kuva on tää. Talitintti! Mut olin noin puolen metrin päässä linnusta. Yks parhaita kuvia joita oon ikinä ottanut. Rakastuin <3




Just tänään mietin, että mun täytyy kirjottaa teille ajatuksia kukista. Rakastan kukkia paljon, ne saa mut aina hymyilemään :) Siellä oli tällänen pitkä katu täynnä toinen toistaan upeampia kukkia, eikä niitä tosissaan ollu hinnalla pilattu. Aah, niin kauniita <3



Ihanan Vilman ihanat kengät :) Ihailin näitä koko päivän <3





Kaikki kiva ja kaunis loppuu aikanaan. Niin loppu perjantaikin. Iltapäivästä jalkasärky ylty sen verran, että luovuin kamerasta. Tykkäsin koko reissusta ja seurasta, oli mahtavaa <3

 Kirjotan mielelläni ajtuksiani lisää taas. Nyt jätän teidät sulattelemaan tätä kuvamäärää. Koska jos yks kuva kertoo enemmän ku tuhat sanaa, teillä voi mennä pää pyörälle :D
Otsikon biisi <3